Ihania koiraharrastuksia
Koira - ihana ystäväni - mahtava harrastuskaveri, voi hyvin!
Koira on ollut ihmisen apuna tuhansia vuosia. Joidenkin löydösten mukaan Ihmisen ja koiran liitto on kestänyt jopa 20 000 - 30 000 vuotta. Koira on toiminut ja ollut hyödyksi ihmiselle aikojen halki. Tänä päivänä koira on perheenjäsen, tai harrastuskaveri. Ihminen on kehittänyt erilaisia kilpailtavia lajeja, erilaisille roduille sopivia. Ja tämähän on mahtavaa! Näin koira saa liikkua, ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä rakastamansa lauman kanssa.
Koira ilmaisee kipua monin eri tavoin, mutta usein todella hienovaraisesti. Koira väistää asiaa, joka tuottaa kipua. Osat koiristamme on jalostettu kestämään kovaakin kipua. Monet koirat eivät halua näyttää kipuaan, sillä se voisi luonnossa merkitä laumasta karkottamista. (lähde: www.kennelliitto.fi)
Koira on jalostettu palvelemaan ihmistä. Se ei valita lähtiessään, vaan lähtee innolla suorittamaan tehtävää, olkoon se agility, esteen hyppääminen tai palveluskoira kokeen jälkiosuus, sillä koira rakastaa yhteistä tekemistä kanssasi. Suomessa on loistavat puitteet harrastaa erilaisia lajeja, kuten TOKO:a, Agilityä, Rallytokoa, Koiratanssia, Canicorrisia, Nosewrokkia, Doboa, Vetolajeja kuten valjakkohiihtoa, eri palveluskoiralajeja kuten metsäjälki, (MEJÄ) , hakua (PAHA), erikoijälkeä (IFH), Viestiä (PAVI), (katso lisää eri palvelukoiralajeista. https://www.palveluskoiraliitto.fi/lajit/palveluskoirakoelajit.html)
Koiran kanssa harrastetaan, mikä on aivan ihanaa, ja tunne on varmasti molemmin puolinen. Tai koira on kotikoira ja vie sinut päivittäin lenkkeilemään, ehkä heittelette palloa tai keppiä. Liike on aina hyvästä, mutta maltillisesti. Räjähtävät lähdöt vaativat aina hyvää lihaskuntoa ja lihasten elastisuutta.
Erilaiset liikuntamuodot, harrastukset vaativat koiran keholta erilaisia asioita, eri lihasten tai lihasryhmien käyttämistä. Melkeinpä kaikki ihmisen keksimät harrastuslajit vaativat koiran keholta jotain epätyypillistä. Koiran lihakset siis rasittuvat, kun treenaamme erilaisia koiraurheilulajeja.
Kaikissa harjoitteluissa on tärkeää, että koiraa venytellään, lämmitellään ennen suorituksen aloittamista, lämmitetty lihas ei ole niin herkkä loukkaantumiselle.
Me ihmiset olemme myös jalostaneet koiraa eri näköiseksi, eri rakenteisiksi omilla valinnoilla. Erilaiset rakenneviat tai poikkeamat tai vain ihan lajityypillinen koiran rakenne (pitkä selkä, lyhyet jalat jne.) saattaa aiheuttaa koiran keholle jotain mikä aiheuttaa lihaksien epätyypillisen rasittumisen.
Lähes kaikissa koiraurheilulajeissa seuraaminen on tärkeä osata mm. eri palveluskoiralajit, rallytoko, TOKO yms.
Seuraaminen, koira seuraa pää kaarella ohjaajan vasemmalla puolella. Yleensä seuraamisen opettaminen vaatii tuhansien tuntien työn näyttävän seuraamisen saavuttamiseksi, koira on siis kulkenut pitkän matkaan pää vinossa, ennen kuin seuraamisen alkeetkaan, on halussa. On tärkeää, että koiralle tehdään myös vastaliikkeitä. Ennen harjoittelua koiraa lämmitellään.
Agility on tämän päivän yksi suosituimmista harrastuslajeista. Agilityyn kuuluu räjähtävä lähtö, kova vauhti, paljon hyppyjä ja erilaisten esteiden ylityksiä. Agility lajina on yksi missä tarvitaan räjähtävää voimaa ja ketteryyttä. Nopeassa keppien pujottelussa, koiran selkälihaksilta vaaditaan paljon elastisuutta. Koira on parhaimmassa tapauksessa samanaikaisesti kolmen kepin välissä. Hypyt vaativat koiran takapäältä ponnistaessa hyviä lihaksia, maahan palatessa koiran etupään lihakset ovat kovilla.
Useisiin palveluskoiralajeihin kuuluu jäljestysosuus kuten, IGP jälkiosuus, erikoisjälki IFH jne. Koira saattaa olla pää, nenä maassa 1,5km. Ja jotta kilpailuun on päästy, on koiralle kertynyt satoja jäljestettävää kilometrejä ellei tuhansia. Jäljestäessä koiran kaulan, etupään, niskan ja selän lihakset ovat epätyypillisessä asennossa. (koira yleensä opetetaan pitämään nenä visusti maanpinnassa, kaulaa ei siis välillä ojennella).
Kotikoirille saattavat olla tyyppilisiä erilaiset palloleikit, keppien ja käpyjen heittäminen. Koira on saalistaja, ja lähtee pakenevan saaliin perään vauhdilla, ja tässä yhteydessä tekee ehkä loikkia hyppyjä, räjähtivä lähtöjä.
Koira rakastaa liikkumista ja tekemistä, sen pitääkin saa tehdä ja touhuta, jotta se voi hyvin ja tasapainoiseti. Kun koirasi ei tee pyydettyä liikettä ei välttämättä ole kyse osaamisesta, ei halusta palvella sinua, vaan koirasi ei yksinkertaisesti pysty. Varmista tällöin lihashuollon ammattilaisen kanssa, että lihakset ja keho toimii oikeanlaisesti.
Mutta harrasta ja tee koirasi kanssa kaikkea kivaa mistä yhdessä nautitte. Jokaiselle löytyy varmasti jokin harrastus, mikä on yhdessä mukavaa, ja sopii myös rakenteen puolesta koiraystävälle.
- Koirahieroja Kirsi-
Klikkaa tästä hinnastoon. Tutustumiskäynti alk. 15€